Piti tehdä mummille synttärikakku ja idea oli muhinut päässä jo muutaman kuukauden. Lopputulos oli kuitenkin ihan toisenlainen kuin piti. Itse kakun valmistuksessakin oli omat ongelmansa. Onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni polttamaan kakun pohjaan (paistoin sen vahingossa kiertoilma päällä uunissa) joten eikun uutta tekemään heti perään. Kakku on tumma sienikakkupohja ja välissä on kinuskikissan Baileys-täyte. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin kakkutäytettä liivatteella ja hyvin onnistuin. :) Itse korin yritin tehdä patchwork leikkurilla mutta se olikin helpommin ideoitu kun tehty. Ensin yritin leikata sen valmiiksi ja siirtää sitten kakkuun mutta se hajosi käsiin. Sitten päätin että päällystän kakun ensin ja sitten painan kuvion sokerimassaan, mutta se ei sitten tarttunut siihen ollenkaan, enkä uskaltanut painaa enempää kun pelkäsin että koko kakku hajoaa. Kukat ja perhoset on myös sokerimassaa ja lehdet on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Tällainen siitä sitten tuli.